BTR Finland Oy

Trailers for sale and rent



Yritys

BTR on perustettu 2002 Tartossa, Virossa. Kova työ kantoi hedelmää ja yritys kasvoi vuosi vuodelta. BTR osti lisää perävaunukalustoa, hankki uusia asiakkaita ja kasvatti liiketoimintaa.

Vuonna 2011 oli aika laajentaa liiketoimintaa Viron ulkopuolelle. BTR Latvia sekä BTR Liettua perustettiin ja BTR:stä tuli kansainvälinen yritys. Toiminta kasvoi tasaisesti ja BTR vahvisti asemansa Baltian alueen johtavana perävaunuvuokraamona. Baltian markkinoiden rajallinen koko asetti rajoituksia kasvulle, jonka BTR oli todistanut osaavansa. Oli aika laajentua uusille markkina-alueille.

Joulukuussa 2015 BTR perusti yrityksen Suomeen ja vuokraustoiminta käynnistyi tammikuussa 2016. Tänä päivänä BTR hallinnoi yli 700 vuokraperävaunun kalustoa ja yritys työllistää 5 erittäin motivoitunutta perävaunuvuokrauksen ja myynnin raudanlujaa ammattilaista.  

BTR:n liiketoimintamalli perustuu joustavuuteen, nopeaan päätöksentekoon, kilpailukykyisiin hintoihin, uusiin luotettaviin perävaunuihin ja ensiluokkaiseen asiakaspalveluun toimistoajoista riippumatta.

Meille tärkeintä on tarjota asiakkaillemme työkalut, jotka toimivat kaikkina päivinä, ympäri vuoden, ilman ylimääräistä draamaa.